Korista puuttuu yksi....Keskiviikkoiltana Dooris oli ihan hukassa. Se ei tiennyt missä olla, vakipaikat se kävi läpi eikä missään ollut hyvä. Sain sen viimein rauhoitettua jalkojeni viereen. Koriinsa se meni sitten nukkumaan ja Hasso (saksanpaimenkoiramme) meni sen lähelle makaamaan siihen asti, kunnes Dooris nukahti (yleensä se viihtyy vain ihmisten läheisyydessä).
Syömisen kanssa on ollut vähän ongelmia, samoin juomisen. Nyt se kuitenkin on alkanut piristyä, mutta vaikeaa on vieläkin. Pelkään sen menevän kohta Matin perässä. Onhan sillä ollutkin kaikenlaisia sairauksia. Sitkeesti se kuitenkin on jaksanut porskottaa. Doorikselta meni näkö jo muutama vuosi sitten, kun päässä meni hermot jotenkin ristiin. Se kulki pää vinossa monta vuotta. Jotain se vielä näkee, ehkä hahmottaa esineet. Siltä on leikattu iso virtsakivi ja kohtu tulehduksen jälkeen.
Siinä Dooriksen sairaskertomus, paitsi tavalliset tulehdustaudit.
Matin kanssa ne nuorina koirina ajoivat naapurin hiehot metsään ja polleina tulivat takaisin korvat lärpättäen. Seikkailivat toisiaan tukien naapureissa. Nuorempana Dooris oli johtajakoira. Se houkutteli Matin aina huonoille teille. Matti kilttinä koirana seurasi siskoaan.
Toisaalta on parempi näin, että Matti lähti ensin. Dooriksen ollessa Iita-tyttäreni luona Matti itki ja valitti ikäväänsä monta päivää. Dooris saattaa kestää tämän paremmin, toivottavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti