Mansikka amppelissa. Sen minä pelastin Jyväskylän Mini Manista keväällä. Surkea oli mansikka ja luulin jo sen kuolevan, mutta toisin kävi. Nyt siinä on eloa ja se voi hyvin.
Mansikkasatoa. Meillä kun ei ole istutettua mansikkaa, niin saadaanpa (toivottavasti) suut makiaksi näistä, jos vain kerkeävät kypsikis asti.
Paprikoita saimme keväällä Tonto-vävyltä. Aurinkoisella paikalla satoa on tulossa. Komeita on paprikat.
Sesonkiaikaista pulinaa: kesällä puutarha ja talvella kädentaidot, sekä muuta mieleen juolahtanutta
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kukintaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kukintaa. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
Kesä ja kukkia
Tämä kesäkukka on aivan ihana, valitettavasti en tiedä sen nimeä, koska heitin nimilapun pois. Toivottavasti tätä löytyy vielä ensi kesänä. Kukkinut on koko kesän ja on aivan ihana.
Ystävältä sain verenpisaran keväällä. Siinä oli paljon kukkia saamahetkellä ja ne kukat se tiputti aika pian saapumisensa jälkeen. Uudet nuput kuitenkin puhkesivat kukkaan viikko sitten ja nyt olemme saaneet nauttia sen ihanuudesta.
Tämä köynnöshortensia on tontilla ollut ja useamman vuoden ajan, kitukasvuisena ja kukattomana. Viime kesänä siirsin sen tähän paikkaan ja kasvua on sen jälkeen tapahtunut ihan mukavasti. Toivoa sen kukkimisestakin taitaa olla, koska se ilmiselvästi viihtyy tässä paikassa.
Voi minun ainaista yritystäni kasvattaa kärhöjä. En ole tässä tehtävässa suuremmin onnistunut. Viime kesänä istutin nämä ja tuo valkoinen kärhö kasvaa ja kukkii ihan hyvin, mutta toinen ruppana kärsii jostain taudista. Jo viime vuonna sille kävi samoin. Mikä neuvoksi?

lauantai 14. heinäkuuta 2012
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Vihdoin puutarhahommia :)
Kevään ensimmäinen istutus :) miniältä äitienpäivälahjaksi saatu omenankukka-atsalea STELLA MARIS.
Puksipuut talvehtivat oivallisesti kellarissa. Nostin ne ulos noin pari viikkoa sitten ja toki unohdin kastella niitä, joten ne on vähän kärsineitä nyt. Keskellä on rakkaalta ystävältä saatu kvartsikivi (jos nimi meni väärin, niin käyn myöhemmin korjaamassa).

maanantai 7. syyskuuta 2009
Pasuunakukka
Pasuunakukka on nyt vauhdissa. Nuppuja on vielä noin 30 aukeamatta. Tuoksu on huumaava iltaisin ja öisin.Viime vuonnakin se kukki hyvin, mutta nyt tuntuu olevan ihan toinen meininki.
Siis tuo tuoksu, mikä kukasta lähtee, on todella huumaava. Sitten silmät vuotaa ja yskittää ja ääni menee, kun allergiani ei ymmärrä kukan kauneutta. Henkeä salpaa, ruumiissa ja sielussa.
Ostin tuon kukan takana olevan sohvan muutama viikko sitten ja minulla ei ole sille arvoistansa paikkaa. Pitää varmaan siirtää toimisto yläkertaan tai johonkin, niin saan tuon sohvan paremmin esille. Siihen pitäisi osata tehdä aikakautensa patja, jouhipatjojahan ne kai oli siihen aikaan. Kun vain osaisi. Jotenkin tuntuu tyhmältä laittaa siihen superloonipatjaa :(
keskiviikko 5. elokuuta 2009
lauantai 16. toukokuuta 2009
Gerbera
Vaihdoin sen tänään isoon ruukkuun ja annoin olla ulkona auringossa muutaman tunnin. Liekö otti itseensä, koska nyt kukat nuokkuvat ja samoin lehdet. Vai oliko kuitenkin liian kylämä ulkona, vaikka laitoin sen suojaisaan aurinkoiseen paikkaan terassille.
perjantai 31. lokakuuta 2008
Orkidea
Toisen ostin reilu vuosi sitten ja sen olen saanut säilymään, vaikka tein sen mokan, että katkaisin sen kukkavarret kukinnan jälkeen. Se on ollut minulle vihainen jo vuoden, mutta nyt se kasvattaa uutta kukkavartta. Vielä kun se kukkisi, niin vau...
Viime äitienpäivänä mieheni yllätti minut ja toi minulle kukan, orkidean. Tässä alkusyksystä se pudotti kaikki kukat ja kuivatti kukkavartta, mutta nyt se työntää nuppuja niihin puoleksi kuivaneisiin varsiin.
Ostin kolme orkideaa alennusmyynnistä kuukausi sitten, nuo kukassa olevat. Kuinkahan kauan saan ne säilytettyä hengissä :o
Pitäisi kai hankkia niille lasinen kasvikaappi. Jos nyt tämä "harrastus" tästä kasvaa, niin sitten.
tiistai 16. syyskuuta 2008
Pasuunakukka
Sain kukan äidiltäni viime syksynä talvehtimaan meidän kellariin ja keväällä tarjotessani sitä takaisin niin äiti antoikin sen minulle.
Nuppuja siinä on kymmeniä, nyt on kaksi auki ja kolmas aukeaa lähiaikoina.
Mitenkähän saisin kaikki nuo nuput kukkimaan!
Illalla auetessaan kukka oli valkoinen ja punastui yön aikaan.
Kukka tuoksuu vain öisin ja tuoksu on huumaava.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)