Dooris suree

Korista puuttuu yksi....
Keskiviikkoiltana Dooris oli ihan hukassa. Se ei tiennyt missä olla, vakipaikat se kävi läpi eikä missään ollut hyvä. Sain sen viimein rauhoitettua jalkojeni viereen. Koriinsa se meni sitten nukkumaan ja Hasso (saksanpaimenkoiramme) meni sen lähelle makaamaan siihen asti, kunnes Dooris nukahti (yleensä se viihtyy vain ihmisten läheisyydessä).
Syömisen kanssa on ollut vähän ongelmia, samoin juomisen. Nyt se kuitenkin on alkanut piristyä, mutta vaikeaa on vieläkin. Pelkään sen menevän kohta Matin perässä. Onhan sillä ollutkin kaikenlaisia sairauksia. Sitkeesti se kuitenkin on jaksanut porskottaa. Doorikselta meni näkö jo muutama vuosi sitten, kun päässä meni hermot jotenkin ristiin. Se kulki pää vinossa monta vuotta. Jotain se vielä näkee, ehkä hahmottaa esineet. Siltä on leikattu iso virtsakivi ja kohtu tulehduksen jälkeen.
Siinä Dooriksen sairaskertomus, paitsi tavalliset tulehdustaudit.
Matin kanssa ne nuorina koirina ajoivat naapurin hiehot metsään ja polleina tulivat takaisin korvat lärpättäen. Seikkailivat toisiaan tukien naapureissa. Nuorempana Dooris oli johtajakoira. Se houkutteli Matin aina huonoille teille. Matti kilttinä koirana seurasi siskoaan.
Toisaalta on parempi näin, että Matti lähti ensin. Dooriksen ollessa Iita-tyttäreni luona Matti itki ja valitti ikäväänsä monta päivää. Dooris saattaa kestää tämän paremmin, toivottavasti.

Matin muistolle

Mopsipoika Matti. Siinä istuu tyypillisellä tavallaan. Matti on kulkenut mukanamme jo 12 vuotta siskonsa Dooriksen kanssa. Minä ne vastaanotin syntymän hetkellä ja nyt vein Matin viimeiselle retkelleen eläinlääkärille.

Matti sairastui aamulla ja niin oli vakava sairastuminen, että muuta ei ollut enää tehtävissä kuin helpottaa Matin viimeisiä hetkiä. Ei tarvinnut oman ruttuturpani kärsiä enempää eikä kauempaa (itkua, kyyneleitä).

Hyvästi rakas koirani. Sinua aina kaipaan ja mietin, että kuka nyt lämmittää jalkojani kylminä talvi-iltoina, kuka imuroi kanssani, kuka moppaa lattiat kanssani, kuka laittaa sapuskaa kanssani.
Matti oli aina mukana touhussa. Aina siellä, mihin päin jalkojani aioin siirtää, oli tietenkin Matti. Kesäisin puutarhan hoidossa mukana, tiellä, sanoisi joku. Mutta minä en kokenut koskaan Matin mukanaoloa haitaksi. Minusta se vain oli niin Mattia.
Voi Matti!

Rian ja Rosan heppa Väinö

Ei parantunut jalka viikossa

Taitaa olla pitkä toipuminen, kun vieläkin sattuu niin piip....
Olen kyllä yritäänyt vähentää särkylääkkeitä ja onnistunutkin. Enää olen ottanut vain tarvittaessa, eli kerran päivässä. Nyt pitäisi ottaa lääkettä, kun kipu kipuaa polveen asti. Mutta yritän olla ilman.

Tämän viikon olen vielä saikkarilla. Olisihan se ollut aika mahdotota mennä töihin 30 kilometrin päähän, kun ei kykene autoa ajamaan. No, parempaan päin on menossa, turvotus on laskenut radikaalisti. Alhaalla jalkaa ei vielä kauan voi pitää, mutta pieni liike auttaa.

Tukisidettä en ole voinut pitää, kun olen varmaan allerginen siinä olevalle liimalle. Eli ilman on tultava toimeen. Huomenna menen fysioterapiaan ja kuuntelen heidän neuvonsa.

Kuinka jalka jaksaa?

Tänään on tapahtunut vähän edistystä, uskalsin imuroida. Pätönen homma ja jo alkoi jalka kipeytymään. Mutta, jostainhan on aloitettava.

Vielä jalka on turvoksissa. Toissapäivänä kun menin jalkaa näyttämään terveyskeskukseen, niin hoitaja ei ollut ollenkaan iloinen nähdessään verirakkulan. Siinä on vissiin suuri tulehduksen vaara. Lääkäri sen sitten puhkaisi ja sitoi. Luulisin, että jos sitä rakkulaa ei olisi ollut, niin tilanne olisi aika hyvä.

Paremmalta nyt kuitenkin näyttää ja olen toiveikas, että pääsen ensi viikolla töihin.

Kolme päivää tapahtumasta

Jalka on NIIN turvoksissa ja kipeä. Verta on valunut vähän joka paikkaan. Villin näköinen tuo veripussi.

Jalka murtui, melkein

Yhdeksän aikaan eilen illalla, kukka-astioita kasteltuani, astuin kukkapenkin reunuskivetykselle ja jalka lipesi, taittui ja kaaduin päistikkaa selälleni saviruukun päälle. Hirveä kipu nilkaassa ja se turposi heti. Tietenkin ajattelin, että luut murtui. Sillä ei pystynyt varaamaan ja minulla olikin tekeminen, että pääsin sisälle soittamaan kyytiä terveyskeskukseen.
Puoli yhdeltätoista olin Mikkelin keskussairaalassa. Siellä kaverit laittoivat tuulemaan. Röntgenhoitaja oli jo kotiovella, kun sai kutsun takaisin ja hänhän tuli. Ihana ihminen. Jalka kuvattiin ja onneksi myös kirurgi oli paikalla katsomassa kuvat. Luut eivät onneksi olleet murtuneet vaan selvisin pahalla nivelsiteiden revähdyksellä. Nykyään ei tätä vaivaa operoida, joten pääsin kotiin kun nilkka oli sidottu.
Viikon saikkari alkuun ja jos jalka ei ole kunnossa, niin saikkari jatkuu.
Minä olen niin helpottunut kipujeni keskellä siitä, ettei luut murtuneet. Nyt könkkään ja yritän varata jalalla niin paljon kuin vain mahdollista. Se kuulema auttaa parantumisessa.

Leimurakkaus

Ei viihdy kovin hyvin suorassa auringon valossa. Nyt, muutettuaan hieman varjoisampaan paikkaan, alkaa kasvamaan ja kukoistamaan.

Kauniit värit.

Harjaneilikka ja kultahelokki

Harjaneilikka on mieleiseni kukka. Kasvutavaltaan ei niin miellyttävä, koska meinaa mennä maatamyöten, jos vain pääsee.

Yhtäkaikki, ihana kukka.

Helokki on myös aivan ihana. Välillä sain sen häviämään, mutta onneksi se tuli takaisin :)

Korkeita kaunottaria

Kukinta alkaa jo olla lopuillaan sormustinkukilla.
Viime kesänä istuttamani komistukset.

Väriminttu on ihan väärässä paikassa. Tuokin sai paikkansa viime kesänä. En vain arvannut, että se kasvaa noinkin korkeaksi, koska minulla on sitä ollut muualla ja se on jäänyt puolet pienemmäksi, kuin kuvassa oleva.

Joten ensi kesäksi sen siirrän vähän taaemmaksi.

Ihan se ensimmäinen kukkapenkki

on pysynyt aikalailla samanlaisena jo toistakymmentä vuotta.
Veljeni vaimo Anu antoi minulle suurimman osan noista kasveista. Ostanut olen vain Valtikkanauhuksen.

Keijuangervo ja kivihahmot

Kivihahmojen tarina:
Silloin, kun pihaamme rakennettiin, niin löysimme niin isoja kiviä, ettei niitä kauramoottorilla saanut hievahtamaankaan.
No, mietimme tilattaisiinko kaivinkone, tai jotain?
Päätin sitten kuitenkin jättää isoimmat kivet paikoilleen ja merkata ne jotenkin ettei nurmikosta nouseva kivi piiloudu ja säre leikkuria.
Tyttäreni Iita-Karoliina keksi, että merkataan ne toisilla kivillä ja yritetään saada ne näyttämään linnuilta.
Siitä se sitten lähti. Viimeisin "luomus" on hylje, joka tuossa pötköttää.

Kahden värisiä liljoja

Näiden liljojen tarina on seuraavanlainen:
Ensimmäisiä kukkapenkkejä perustaessani ostin viittä eri väristä liljaa, jokaista lajia 40 tai 50 sipulia (en ihan varma ole tuosta määrästä).

Liljat kukkivat ihanasti muutaman vuoden. Kysyin liljojen leikkaamisesta alas kukinnan jälkeen eräältä "ammattilaiselta" ja hän kehoitti leikkaamaan ne noin 10 cm maanpinnasta. Leikkasin ne ja se toimi ihan hyvin, mutta sitten tuli erittäin sateinen ja kylmä kesä ja sipulit näitä muutamaa lukuunottamatta märkänivät.
Luin sitten eräästä artikkelista, ettei niitä olisikaan saanut leikata, koska varsi on ontto ja vesi pääsee sitä myöten sipuliin ja märättää sen.
Harmittaa, että se ihana tulipunainen lilja kuoli kokonaan, eikä tuota valkoistakaan montaa jäänyt jäljelle.

Köynnösruusu Rosa Flammentanz

Ensimmäinen ruusu :)

Clematis Nioble

Ensimmäinen kärhön kukka :)