sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Aku 18 v.

Rakas tyttärenpoikani, Aku, täytti 18 vuotta ja siksipä Aku sai kitarakakun synttäreillensä.



Täytteenä mansikka- ja valkosuklaamousse.
Kuorrutteena piti olla vaahtokarkinmakuinen kaulintamassa, mutta sokerikreemi käyttäytyi oudosti, kun ei tarttunut kakun pintaan, joten hätäpäissäni kuorrutin kakun vaahdolla, jota värjäsin hieman mustalla elintarvikevärillä.
Kitara on tehty valmiiksi värjätystä kaulintamassasta (Renshaw: Funky Flavoured sugardough). Tuppasi vähän sulamaan kermavaahdon kanssa, kun kakku nostettiin lämpöiseen. Pudotti myös väriä. Muuten ihan hieno tuote. Tosi helppo työstää.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Late Lammas-kakku

Pohja:
2 x 4 munan kaakaokääretorttupohjaa.
Täyte:
8 dl mansikkasurvosta terästettynä mansikkahillolla
2 x floora vispiä
1 x rahkaa
8 x liivatetta














Laten naama ja korvat:
250 gr mustaa kaulintamassaa,
pieni pala vaahtokarkin makuista valkoista kaulintamassaa














Kakku koottuna:
En löyänyt pieniä vaahtokarkkeja, joten käytin mitä löysin. Puolitin karkit ja hyvin tarttuivat, kun laitoin kermavaahdon (floora vispi + rahka) alle.
Hieman Laten naama kärsi siirrosta ja kiillekin vähän epäonnistui (kerkesi jäähtyä liikaa), mutta näillä nyt mennään.
Siinä Late nyt istuu nurmikolla kukkien keskellä.
Mitähän päivänsankari, 4 v. Veeti-poika tuumaa?














Tässä päivänsankarin reaktio:
Päivänsankari kävi kakkua ihailemassa tuon tuostakin. Laten naama siirrettiin lautaselle, että on helpompi kakkua leikata ja siinäkin Veeti kävi Latea vielä ihailemassa. Tuntui olevan mielissään.




sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Hiitolan sukat

Hiitolan sukat Nalle-langasta. 2,5 puikot ja vähemmän silmukoita kuin ohjeessa.

Tyttö oli tyytyväinen.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Satoa ruukuista

 Mansikka amppelissa. Sen minä pelastin Jyväskylän Mini Manista keväällä. Surkea oli mansikka ja luulin jo sen kuolevan, mutta toisin kävi. Nyt siinä on eloa ja se voi hyvin.
 Mansikkasatoa. Meillä kun ei ole istutettua mansikkaa, niin saadaanpa (toivottavasti) suut makiaksi näistä, jos vain kerkeävät kypsikis asti.
Paprikoita saimme keväällä Tonto-vävyltä. Aurinkoisella paikalla satoa on tulossa. Komeita on paprikat.

Kesä ja kukkia

 Tämä kesäkukka on aivan ihana, valitettavasti en tiedä sen nimeä, koska heitin nimilapun pois. Toivottavasti tätä löytyy vielä ensi kesänä. Kukkinut on koko kesän ja on aivan ihana.
 Ystävältä sain verenpisaran keväällä. Siinä oli paljon kukkia saamahetkellä ja ne kukat se tiputti aika pian saapumisensa jälkeen. Uudet nuput kuitenkin puhkesivat kukkaan viikko sitten ja nyt olemme saaneet nauttia sen ihanuudesta.
 Tämä köynnöshortensia on tontilla ollut ja useamman vuoden ajan, kitukasvuisena ja kukattomana. Viime kesänä siirsin sen tähän paikkaan ja kasvua on sen jälkeen tapahtunut ihan mukavasti. Toivoa sen kukkimisestakin taitaa olla, koska se ilmiselvästi viihtyy tässä paikassa.
 Voi minun ainaista yritystäni kasvattaa kärhöjä. En ole tässä tehtävässa suuremmin onnistunut. Viime kesänä istutin nämä ja tuo valkoinen kärhö kasvaa ja kukkii ihan hyvin, mutta toinen ruppana kärsii jostain taudista. Jo viime vuonna sille kävi samoin. Mikä neuvoksi?

Fredrika sukat

(http://tiiq.vuodatus.net/page/Fredrika Linkki ei toimi, mutta haluan kuitenkin kertoa mistä näin hyvän ohjeen löysin.)

Fredrika sukan ohjeen kopioin yllä olevasta blogista. Ohje vaikutti ensi alkuun vaikealta, mutta kun vähän syvennyin siihen, niin ihan oli järkeenkäypä ja suht. helppo.
Siitä sitten innostuneena tein kahdet valkoiset sukat ja kunhan pääsen kauppaan, niin ostan sopivan värisiä lankoja  tehdäkseni näitä lisää.
Sukat kudoin Seitsemän veljestä-langasta. Lankaa meni noin 100 g / sukkapari.
Tykkään :D

torstai 27. kesäkuuta 2013

Kakkukatastroofit

Sanotaan, että parhaiten oppii virheiden myötä. Pitänee paikkansa myös leipomisessa, vai pitääkö?

Olen leiponut täytekakkuja nyt muutaman vuoden "tositarkoituksella", eli halunnut kehittyä kakunleipojana. Kakkupohja, täytteet ja koristelut ovat olleet oppimisalueita.

Kakkupohjat:
Siis kakkupohjan voi tehdä kahdella eri tavalla, onnistuen tai epäonnistuen. Leivontablogeilemalla saa vinkin sieltä, toisen täältä. Halu kokeilla uusia vinkkejä valtaa mielen ja valitettavasti kokeilen niitä aina sellaiseen kakkuun, jonka pitää olla huomenna juhlapöydän kunkku, aaaah-huokailujen kohde kauneutensa ja makunsa johdosta. Siinä ensimmäinen, suurin mokani, josta on päästävä eroon.

Pari esimerkkiä:
Siinä vaiheessa kun luovuin vanhasta menetelmästä mitata ainesosat kakkupohjaan (laisllinen munia+sokeria+jauhoja), aloin etsiä omaa toimivaa kakkupohjareseptiä. Löysin sellaisen ensi yrittämällä, josta kuvakin tässä blogissa.
Se oli kuuden munan kakku, jota olen sitten käyttänyt menestyksellä. Ok, mutta entäs sitten, kun tarvitsen suuremman kakun? Sellaisen ei vetopohjakakkua, vaan pyöreän noin 25-30 henkilölle.
Nettiin ohjetta etsimään ja löysinkin taas ohjeen. Mutta, siinä neuvottiin käyttämään jo unohoitettua metodia. Ajattelin sitten, että ok, kai tämän näin voi tehdä TÄMÄN kerran. Totta kai se kahdeksan munan kakku olisi onnistunut, jos en olisi lukenut jostain, että paras kakkupohja tulee kun paistaa kakun 150 asteessa. Kokeillaan, tuumin ja kakku lässähti tunnin paistamisen jälkeen ja jäi keskeltä puolikypsäksi.
Mitä, mitä, mieleni huusi tuskassa. Nettiin - ja sieltä löytyi vastaus - 150 asteessa ei kakku (ainakaan noin iso) paistu kypsäksi.
No joo, täytin kakun kuitenkin ja laitoin kylmään yön ajaksi. Tynkä, mikä tynkä. Ja ihme tapahtui yön aikaan, alitajuntani herätti minut neljän maissa ja kertoi, että teepä yksi neljän munan kakku ja käytä sitä yhtenä osana. Ei kakku pilalle mennyt, mutta ei ollut niitä parhaita onnistumisiakaan, eli moni kakku päältä kaunis.

 

Tähän kakkuun tuli siis 12 munaa, eli siitä tuli paaaaaljon isompi kuin tarvis vaati. Täytteenä mansikkamousse ja sitruunatahna.
Mansikat olivat TOOOOSI hyviä. Kermana Floora vispi terästettynä vaniljakreemijauheella. Kiilteenä hillosokeri+vesi, toimii ihan hyvin.
Pieni vinkki: viipaloin mansikat keitettyjen kananmunien leikkurilla. Hieman on sottaista puuhaa, mutta jos on paljon viipaloitavaa, niin se on ihan hyvä apuväline.


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Hyvästit Biehkalle

Pieni koiralapsi muutti takaisin kasvattajalle ja tässä ihmeissäni en tiedä mitä ajatella. Moninaiset on tunnelmat, päällimmäisenä ikävä ja suru.
Biehka ei ikinä oppinut sisäsiistiksi ja siksi se meni takaisin ja koska oli sijoituskoira.
Kyllähän sellainen väsyttää, että joutuu koko ajan seuraamaan ettei koira kerkeä kakata sisälle. Että kerkeisi viemään sen ajoissa ulos. Kuitenkin, jos koira olisi ollut oma, en olisi siitä koskaan luopunut ja nyt on kova ikävä.