Näytetään tekstit, joissa on tunniste Biehka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Biehka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Hyvästit Biehkalle

Pieni koiralapsi muutti takaisin kasvattajalle ja tässä ihmeissäni en tiedä mitä ajatella. Moninaiset on tunnelmat, päällimmäisenä ikävä ja suru.
Biehka ei ikinä oppinut sisäsiistiksi ja siksi se meni takaisin ja koska oli sijoituskoira.
Kyllähän sellainen väsyttää, että joutuu koko ajan seuraamaan ettei koira kerkeä kakata sisälle. Että kerkeisi viemään sen ajoissa ulos. Kuitenkin, jos koira olisi ollut oma, en olisi siitä koskaan luopunut ja nyt on kova ikävä.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Aku ja Biehka

 Nörtit :)
Posted by Picasa

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Biehkan päiväunet rakkaiden lelujen keskellä

Siinä Biehka nukkuu muuassaan herra hirvi, rettuutuspatukka ja se rakkain, Urhon ensipedin pohja (tuo skottiruutuinen lattialla). Sitä Biehka pöllyttää pitkin ja poikin huushollia ja se pitää olla aina lähellä.
Posted by Picasa

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Urkki vs. Biehka

Vahingossa tullut sanottua Urkkia Rockyksi (ensimmäinen musta mopsipoikani) ja ihmettely on suuri, että miksi nyt, kun ei aikaisemmin. Johtunee siitä, että pieni musta saa pyörittää Urkin vaikka kahdeksikolle, niin kärsivällinen Urkki on. Samoin oli Rocky. Pienet lapset, olivatpa sitten koiran, kissan, possun tai ihmisen, saivat turvapaikan Rockyn suojassa.
Nyt huomasin eräänä päivänä, kun olin antanut puruluut molemmille ja Biehka oli hukannut omansa, että Biehka kävi todelliseen hyökkäykseen ottaakseen Urkin puruluun. Urkki vain väistyi sivuun ja antoi luun suosiolla. Samoin on ruokakupin kanssa. Jos en ole vahtimassa ja estelemässä, niin kyllä Biehka ajaa Urkin pois kupiltaan.
HASSU koirapoika ♥

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Biehka - puutarhamopsi

Olipa kerran mopsipoika Matti. Matti oli emännän kaveri, jopa kukkapenkkien ja pihatöiden teossa. Emäntä jäi kaipaamaan suuresti puutarhakaveri Mattia, kun siitä tuli mopsienkeli. Nyt emäntä on saanut uuden puutarhamopsikaverin :) Biehka osoittautui juuri sellaiseksi. Nyt hoidetaan ydessä kukkapenkit ja muutkin kaivamista/raivaamista kaipaavat kohteet.

Mopsipojat


Esittelen tässä teille uuden jäsenen perheessämme: Quartz-Amor's Fargat Smurta-Biera, eli Biehka.
Pojilla on sama emä, eri isät.
Biehka tuli meille 17.5.2012 Kajaanista.
Biehkasta tuli heti kamu isännän kanssa ja nykyisin isäntä on pikkuisen makuualustana :)