Vahingossa tullut sanottua Urkkia Rockyksi (ensimmäinen musta mopsipoikani) ja ihmettely on suuri, että miksi nyt, kun ei aikaisemmin. Johtunee siitä, että pieni musta saa pyörittää Urkin vaikka kahdeksikolle, niin kärsivällinen Urkki on. Samoin oli Rocky. Pienet lapset, olivatpa sitten koiran, kissan, possun tai ihmisen, saivat turvapaikan Rockyn suojassa.
Nyt huomasin eräänä päivänä, kun olin antanut puruluut molemmille ja Biehka oli hukannut omansa, että Biehka kävi todelliseen hyökkäykseen ottaakseen Urkin puruluun. Urkki vain väistyi sivuun ja antoi luun suosiolla. Samoin on ruokakupin kanssa. Jos en ole vahtimassa ja estelemässä, niin kyllä Biehka ajaa Urkin pois kupiltaan.
HASSU koirapoika ♥
Ampiaispesä
Sesonkiaikaista pulinaa: kesällä puutarha ja talvella kädentaidot, sekä muuta mieleen juolahtanutta
maanantai, 4. kesäkuuta 2012
sunnuntai, 27. toukokuuta 2012
Internet-yhteydestä jälleen
Meillä kävi Soneran mies kylätalolla keväällä kertomassa tulevaisuuden Internet-yhteyksistä haja-asutusalueilla. No, ei mitään uutta sillä rintamalla. Jälleen kerran huomasin, että olemme lapsipuolen asemessa täällä maalla asuessamme.
Olen sijoittanut varmaan lähelle 1000 € erilaisiin yhteyksiin ja laitteisiin. Wimax-yhteys, jonka piti laajentua, ei sitten sitä tehnytkään, vaan sitä alettiin ajamaan alas ja hinta vain alkoi nousemaan. No, ainahan on mokkulat ;)
Meillä kuuluu vain Sonera ja sekin silloin tällöin. Nykyisin vain toisinaan, ei kunnolla ollenkaan. Sitä sitten kyselin Soneran mieheltä ja muiltakin Soneran tekinisiltä asiantuntijoilta ja sain vastauksen, että kun tulee lisää asiakkaita, niin kuuluvuus heikentyy :D hinnan pysyessä samana. Jees.
Mietin näin asiakkaan ominaisuudessa tätä ilmiötä. Minä olen työni tehnyt asiakaspalvelijana ja ajattelin, että miten se olisi toiminut baaritiskillä, tämä uusien asiakkaiden vaikutus vanhoihin asiakkaisiin.
Ensimmäiset asiakkaat saavat täydet tuopit, mutta asiakkaiden lisääntyessä tuopit vajentuvat sitä mukaa, miten paljon asiakkaita baarissa on, hinnan pysyessä samana. En usko, että tämä kävisi, vai mitä? Muuttaisin pois täältä maalta heti, jos vain isäntä ei laittaisi hanttiin niin kovin. Paska nakki.

Vihdoin puutarhahommia :)
Kevään ensimmäinen istutus :) miniältä äitienpäivälahjaksi saatu omenankukka-atsalea STELLA MARIS.
Puksipuut talvehtivat oivallisesti kellarissa. Nostin ne ulos noin pari viikkoa sitten ja toki unohdin kastella niitä, joten ne on vähän kärsineitä nyt. Keskellä on rakkaalta ystävältä saatu kvartsikivi (jos nimi meni väärin, niin käyn myöhemmin korjaamassa).

Biehka - puutarhamopsi
Olipa kerran mopsipoika Matti. Matti oli emännän kaveri, jopa kukkapenkkien ja pihatöiden teossa. Emäntä jäi kaipaamaan suuresti puutarhakaveri Mattia, kun siitä tuli mopsienkeli. Nyt emäntä on saanut uuden puutarhamopsikaverin :) Biehka osoittautui juuri sellaiseksi. Nyt hoidetaan ydessä kukkapenkit ja muutkin kaivamista/raivaamista kaipaavat kohteet.
Mopsipojat
Esittelen tässä teille uuden jäsenen perheessämme: Quartz-Amor's Fargat Smurta-Biera, eli Biehka.
Pojilla on sama emä, eri isät.
Biehka tuli meille 17.5.2012 Kajaanista.
Biehkasta tuli heti kamu isännän kanssa ja nykyisin isäntä on pikkuisen makuualustana :)
sunnuntai, 13. toukokuuta 2012
Äitienpäiväkakkukatastroofi

Tälläinen häsmäkkä tällä kertaa. On se vain niin kätevä emäntä, että. Ei ehkä kannata laittaa kakun alle apupaperia siten, että leikkaa sen neljään kolmioon, vaan ainakin kahdeksaan. Nyt kävi niin, että apupaperit ulottuivat keskelle kakkua ja kun niitä sitten pois ottamaan, niin lähti osa kakkuakin.
No, näitä sattuu, aivopieruja :)
torstai, 10. toukokuuta 2012
keskiviikko, 21. maaliskuuta 2012
Täytekakku rippijuhliin

Nea pääsi ripille ja halusin tehdä hänen näköisensä kakun, vaaleanpunaisia ja valkeita ruusuja Nea kullalle.Täytteenä hillomousse ja sitruunatäyte. Pursottimen käyttö vaatii vielä paljon harjoittelua ja tietenkin ruusujen teko. Harjoitusmahdollisuuksia ei vain ole sanomiseksi asti.
Vaaleanpunaiset ruusut ovat 2/3 marsipaania ja 1/3 sokerimassaa. Valkeat ruusut sokerimassaa. Lehdet vihreää marsipaania.
tiistai, 24. tammikuuta 2012
Onnittelut
Toinen yritelmä :)Naapurini valittiin vuoden 2011 Maa-ja kotitalousnaiseksi, joten päätin yllättää hänet tällaisella kakulla vuoden viimeisessä posliinikerhon kokoontumisessa.
Ruusut tein valkoisesta marsipaani-sokerimassa seoksesta, samoin laatan, jotka sitten värjäsin. Muutama tunti tämän kuvan oton jälkeen väri vaikutti siten, että päällisestä tuli aivan silkkipaperin näköistä.
maanantai, 14. marraskuuta 2011
Synttäripoika Veeti
Kynttilät ovat kohta puhallettuna ja juhlahetki lauluineen on ohi. Juhlat kuitenkin jatkuvat ja kakut, sekä muut ihanat syömiset maistuvat. Kakkuja kehuttiin, mutta niinhän sitä aina, oli aihetta tai ei.Toiseksi kakuksi tein Geishakakun Kakkukioskin ohjeella ja hyvää oli. Itsekkin tykkäsin :) Ulkonäkö ei kylläkään ollut lähellekkään ohjeen näköinen.
Koristeet

Mietin kauan laitanko tätä kakunkuvatusta sivulle, mutta koska aion parantaa taitojani, niin onhan se hyvä olla se ensimmäinen yritelmä todisteena tulevasta kehityksestä :D
Veetin kakkuun piti saada hirvi, koska Veetin tärkein, paras ja rakkain lelu on Herra Hirvi. Herra Hirvi seuraa Veetiä joka paikkaan ja ilman sitä ei voida mennä minnekään.
Hirven tein punaisesta marsipaanista ja "värjäsin" sen kaakaojauheella, joten sotkuahan siitä tuli.
Ruusut ja lehdet väänsin käsin marsipaanista ja sen huomaa. Minulla ei näet vielä ole työkaluja apuna. Ruusun terälehdistä tuli liian paksut ja päätinkin kokeilla sokerimassaa.
Pursottamista olen aina karttanut, koska se on tuntunut liian vaikealta eikä jälki ole ollut kehuttavaa. Näin siinä kävi nytkin. Suorastaan kauheat pursotukset, mutta aioin harjoitella ahkerasti jatkossa. Kermavaahdosta tuli liian paksua, joten se ei oikein "luistanut" pursotettaessa.
Nyt olen tilannut apuvälineitä Ullaunelma verkkokaupasta.
Valmiina kuorrutukseen ja koristeluun
Kakku oli yön yli jääkaapissa. Täytteenä valkosuklaakreemi ja hillokreemi vadelmahillosta. Ohjeet kakkukioski blogista. Kiitos hyvistä ohjeista.
Kiirehän minulle tuli, koristeluun ei jäänyt kunnolla aikaa, vaikka olin väsännyt koristeet edellisenä päivänä marsipaanista.
Kiirehän minulle tuli, koristeluun ei jäänyt kunnolla aikaa, vaikka olin väsännyt koristeet edellisenä päivänä marsipaanista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)