Kuuntelen Il Divoa, muistelen Mattia ja itken yksin kotona. Viime yönä luulin, että Matti-enkeli tuli Doorista noutamaan koirien taivaaseen, missä, kuten Iita sanoo, mopsitkin tuoksuvat mansikoilta.
Jotenkin heräsin kahden maissa yöllä ja huomasin, että Dooris oli kakannut laittialle ja istui vesikuppinsa vieressä. Ajattelinkin viedä sen ulos ja niin lähdimme peräkanaa marssimaan ulko-ovea kohti, kun Dooris sai jonkin kohtausken eteisessä. Ensin se alkoi yökkimään ja oksenti, sen jälkeen se kaatui kyljelleen ja sätki ja parkui, pissi alleen. Siinä jo luulin, että nyt Dooris kuoli, mutta niin se vain nousi siitä ylös ja meni takaisin koriinsa.
En sitten saanut unta koko yönä, kun vain vahdin sitä. Jossain vaiheessa se kävi juomassa ja aamulla se oli väsynyt, mutta muuten ok.
Kannoin sen ulos tarpeilleen ja iltapäivällä se sitten jo söi ruokansa, kupin tyhjäksi.
Se on niin pieni ja kevyt, niin suloinen. Olen kuitenkin päättänyt, etten sure sitä ennakkoon. Vietämme näitä päivä kuten ennenkin. Suru tulee sitten, kun sen aika on. Nyt suren Mattia, ruttuturpaa.
1 kommentti:
En tiennytkään, että Kuli on saanut jonkun kohtauksen. Milloin se tapahtui? Kyllä se tänään ihan hyvin
voi. Kissat on vaan vieläkin vähän shokissa=))
T. Nea Ps. Jos Väinö on tulossa teille niin mää voin kyl tulla hoitaa sitä teille=DD
Lähetä kommentti