Synttäripoika Veeti

Kynttilät ovat kohta puhallettuna ja juhlahetki lauluineen on ohi. Juhlat kuitenkin jatkuvat ja kakut, sekä muut ihanat syömiset maistuvat. Kakkuja kehuttiin, mutta niinhän sitä aina, oli aihetta tai ei.
Toiseksi kakuksi tein Geishakakun Kakkukioskin ohjeella ja hyvää oli. Itsekkin tykkäsin :) Ulkonäkö ei kylläkään ollut lähellekkään ohjeen näköinen.

Koristeet

Mietin kauan laitanko tätä kakunkuvatusta sivulle, mutta koska aion parantaa taitojani, niin onhan se hyvä olla se ensimmäinen yritelmä todisteena tulevasta kehityksestä :D

Veetin kakkuun piti saada hirvi, koska Veetin tärkein, paras ja rakkain lelu on Herra Hirvi. Herra Hirvi seuraa Veetiä joka paikkaan ja ilman sitä ei voida mennä minnekään.

Hirven tein punaisesta marsipaanista ja "värjäsin" sen kaakaojauheella, joten sotkuahan siitä tuli.

Ruusut ja lehdet väänsin käsin marsipaanista ja sen huomaa. Minulla ei näet vielä ole työkaluja apuna. Ruusun terälehdistä tuli liian paksut ja päätinkin kokeilla sokerimassaa.

Pursottamista olen aina karttanut, koska se on tuntunut liian vaikealta eikä jälki ole ollut kehuttavaa. Näin siinä kävi nytkin. Suorastaan kauheat pursotukset, mutta aioin harjoitella ahkerasti jatkossa. Kermavaahdosta tuli liian paksua, joten se ei oikein "luistanut" pursotettaessa.
Nyt olen tilannut apuvälineitä Ullaunelma verkkokaupasta.

Vaniljakreemiä täytteeksi

Apukokki Urho

Valmiina kuorrutukseen ja koristeluun

Kakku oli yön yli jääkaapissa. Täytteenä valkosuklaakreemi ja hillokreemi vadelmahillosta. Ohjeet kakkukioski blogista. Kiitos hyvistä ohjeista.
Kiirehän minulle tuli, koristeluun ei jäänyt kunnolla aikaa, vaikka olin väsännyt koristeet edellisenä päivänä marsipaanista.

Onnistui sittenkin

Kakkupohjasta tuli aika kaunis.

Täytekakkupohja

Ok, näin se sitten alkoi, surkeasti.

Ensimmäisestä kakkupohjasta tuli ihan surkea. Ei muuten, mutta kun irroitin sitä vuoasta, se takertui reunoihin ja sitten siitä repesi paloja pois, kun irroitin reunoja palettiveitsellä. Oujee. Taidan palata takaisin vuoan rasvaamiseen ja jauhottamiseen. Se minulta on aina onnistunut.

Katsotaan nyt tuota toista kakkua, jospa se onnistuisi paremmin.

Taitaa päteä tähänkin vanha sananlasku, että parempi vahan konsti kuin pussillinen uusia, vai miten se nyt meni.

Mutta, ei lannistuta, ei. Jos tuokaan pohja ei onnistu, niin sitten täytyy väsätä vielä yksi vanhalla konstilla niin, että saan tehtyä Veetille synttärikakun.

Urho hoivaa kaveriaan

Urho NIIN haluaa hoivata Hassoa, ja Hasso ei oikein arvosta :)

Urhon kesäleikki

Tiimalasikantapää

www.ullaneule.net-tiimalasikantapää

Olen nyt viimeaikoina kutonut tuon tiimalasikantapään melkein jokaiseen sukkapariin. Siitä on nimittäin tullut hyvää palautetta, varsinkin naispuolisilta sukkien käyttäjiltä. Istuvat kuulemma paremmin jalkaan, eivätkä sylttäänny kantapään alle.

Täytekakku

Nyt se sitten iski, uusi kiinnostuksen kohde, täytekakkujen tekeminen.
Olen selannut leivontablogeja koko päivän ja suunnitellut tyttärenpoikani 2 v. synttäreille uudenlaista täytekakkua. Perinteinen kakku alkaa jo olla mennyttä kauraa. Haluaa oppia uutta.
Huomenna se sitten alkaa. Kokeilu. Jos onnistun, niin laitan tänne kuvan.

Urhon ensimmäinen vuosi uudessa kodissa

Hups, kylläpä vuosi meni nopeasti.

Tänään tuli vuosi täyteen siitä, kun Iitan kanssa haimme Urhon, pienenpienen mopsivauvan, kasvattajaltaan.

Urho on jo iso poika, raamikas ja hieno. Luonne Urholla on hyvin mopsimainen, tietenkin. Esimerkiksi tänään, kun joutui olemaan yksin muutaman tunnin kotona, hajoitti vähän tavaroita ja jostain kumman syystä onnistui kiskomaan leipäkorin työpöydältä, ihan kummallista, eli venyvää sorttia Urho on.

Urhon ja Hasson ystävyys on pysynyt ennallaan. Kaverukset ovat kuin elokuvassa identtiset kaksoset, vain äiti erottaa heidät toisistaan.

Laitoin tänään pienen paketin vuosipäivän kunniaksi kasvattajille. Koska harrastan sukkien kutomista, niin laitoin parit lämpimin ajatuksin Merjalle ja Reijolle. Toivottavasti tykkäävät.

Bloggaaja on ollu "unessa"

FB on vienyt niin kaiken nettiajan, että ei ole tullut blogiakaan päivitettyä.

Jos sitä nyt vähän tormakoituisi ja alkaisi taas kirjoittelemaan tännekin jotain.

Urhosta on tullut iso koira. Edelleen se on Hasson paras kaveri ja vauhtiveikko vailla vertaa. Tossu/sukka/kenkävaras, varpaanpurija ja pöydällä makaava mopsiherra.

Nyt on kai mentävä katsomaan mitä konnuuksia mopsiherra ulkona touhuaa.

Lepohetki

Ihanaa on leikin jälkeen nukahtaa kaverin hännän päälle.

Urho ja Hasso

Hasson häntä on ihan paras leikkikalu Urhon mielestä. Toiseksi paras on emännän nilkat ja sukat (varpaat välissä tietenkin). Miten voi noin pienen koiranalun nipistys nilkasta ja varpaasta tuntuakin niin kipeältä.
Kaikki kielletyt leikkikalut ovat tietenkin parhaiden joukossa, kuten esim. tietokoneen virtapiuha.
Urho on kyllä tosi oppivainen koiranalku. Pieniä "temppuja" olemme jo opetelleet, kuten istumista ja luoksetuloa. Istuminen onnistuu ruokakupin kanssa, luoksetulo on vielä vaiheessa :) Mutta ikä ja oppi kaikki.

Quartz-Amor's Cuvcass-Oavan

Meille tuli uusi perheenjäsen, musta mopsiuros Urho. Tästä alkaa sitten Urhon päiväkirja. Kävimme hakemassa Urhon torstaina 11.11.2010 Kajaanista Quartz-Amor's kennelistä.
Hakumatka kesti koko päivän, mutta kannatti. Urho nukkui melkein koko ajomatkan, ensimmäiset pari kilometriä kuljetuslaatikosta kuului itkua, mutta sitten uni voitti.
Kotiin saavuttiin illalla 11 aikoihin ja alkoi tutustuminen talon asukkaisiin. Nimensä Urho muikaisesti pentu ei aristellu isoa saksanpaimenkoira Hassoa, ei kissoja, eikä uusia ihmisiä, vaan alkoi valloittamaan itselleen elintilaa (ts. ottamaan valtikkaa) heti ja samalla valloittamaan kaikkien sydämet.
Hasso meni aivan sekaisin, kuola vaan valui pitkin turpaa, kun se niin ihastui pentuun.
Nukkumaan meno hieman kesti, koska Urho oli nukkunut koko automatkan. Joskus sitten puolen yön jälkeen, iltapalan syötyään, alkoi yöpuulle asettuminen. Sohvalle olisi pitänyt mamman viereen nukkumaan, mutta ihmisäiti olikin aika lailla sitkeä ja laittoi pennun uudelleen ja uudelleen omaan koriinsa ja viimein pentu antoi periksi ja nukahti omaalle pedilleen.
Ja näin alkoi meidän yhteiselämämme.

Urakka valmis...

Nuorta verta kaivurin kopissa. Kuvassa Matin poika Juho ja meidän Severi.





Vielä on maisemoinnissa tekemistä. Mutta ensi kesänä nurmi jo vihertää ja tilaamani marja-aroniat kasvavat maisemoiden näkymää mukavasti.

Kyllä se käy, kun on ammattimiehet asialla

Ammomiehet työssään: Timo Liikanen ja Matti Väisänen asentamassa uutta jätevesijärjestelmäämme. Timo Liikanen urakoi ja Matti Väisänen oli koneen "puikoissa".

Imeytyskenttä valmis. Maata vain päälle ja siinä se sitten on.






Kyllä kävi näiltä miehiltä tämä homma. Täytyy ihan suositella. Urakoitsijan yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://kutemajarvi.knmss.net


Tässä Matti viimeistelee tulevan autokatoksen pohjaa. Kynäntarkkaa tekemistä. Ihmetyksen suuri aihe.

Kauhea kaatopaikka

Tässä on kuva, joka kertonee ihmisen piittaamattomuudesta omasta elinympäristöstään.
Tontillamme tapahtui tänä kesänä uuden jätevesijärjestelmän asennus ja samalla, saatuamme pihaan ison maansiirtokoneen, päätimme maisemoida vanhan navetan takana olleen "ryteikön". Asia on ollut tapetilla jo monta vuotta, mutta jäänyt tekemättä tarpeeksi suurta konetta odotellessa.
Tiesimme kyllä, että navetan taakse on aikaisemmat asukkaat heittäneet talousjätettä, mutta sen laajuus paljastui vasta kun alue raivattiin. Siellä oli siis kaikenlaista ihmisjätettä. Akkuja, särkynyttä lasia, muoviesineitä ja -pakkausmateriaalia, pattereita ja kaikenlaista muuta ongelmajätettä. Odotettavissa on siis iso puhdistusoperaatio. Muuta en voi sanoa, kuin että kerta kaikkiaan...

Ensimmäinen kesä ilman mopseja

Dooris pikkuinen nukkui pois omalla pedillään viime kesän loppupuolella. En ole pystynyt edes kirjoittamaan blogiin tästä asiasta, niin on ollut suru.
Nyt on Dooris Mattimopsin kanssa koirien taivaassa ja tuoksuu mansikoilta.
Minä niin toivoin, että Dooris saisi kuolla kotona ja niin siinä sitten kävikin. Ensin se alkoi oksentelemaan ja sitten lakkasi syömästä ja viimein juomasta. Pari vuorokautta siinä sitten meni, kun voimat loppuivat eräänä yönä ja Dooris kuoli.
En edes miettinyt eläinlääkärille menoa, koska se ei valittanut, eikä tuntunut olevan kivuissa. Heikkohan se oli viimeisen vuorokauden, tuskin pysyi jaloillaan. Sitten viimeiset tunnit se läähätti, tuliko lie ne kivut sitten viime metreillä.
Vielä pari päivää sitten kuulin mopsin kynsien rapinaa eteisestä kun istuin terassilla. Käännyin katsomaan, että sieltä se Dooris kohta tulee ulos aurinkoon lämmittelemään.

On välillä niin ikävä :(