Lepohetki

Ihanaa on leikin jälkeen nukahtaa kaverin hännän päälle.

Urho ja Hasso

Hasson häntä on ihan paras leikkikalu Urhon mielestä. Toiseksi paras on emännän nilkat ja sukat (varpaat välissä tietenkin). Miten voi noin pienen koiranalun nipistys nilkasta ja varpaasta tuntuakin niin kipeältä.
Kaikki kielletyt leikkikalut ovat tietenkin parhaiden joukossa, kuten esim. tietokoneen virtapiuha.
Urho on kyllä tosi oppivainen koiranalku. Pieniä "temppuja" olemme jo opetelleet, kuten istumista ja luoksetuloa. Istuminen onnistuu ruokakupin kanssa, luoksetulo on vielä vaiheessa :) Mutta ikä ja oppi kaikki.

Quartz-Amor's Cuvcass-Oavan

Meille tuli uusi perheenjäsen, musta mopsiuros Urho. Tästä alkaa sitten Urhon päiväkirja. Kävimme hakemassa Urhon torstaina 11.11.2010 Kajaanista Quartz-Amor's kennelistä.
Hakumatka kesti koko päivän, mutta kannatti. Urho nukkui melkein koko ajomatkan, ensimmäiset pari kilometriä kuljetuslaatikosta kuului itkua, mutta sitten uni voitti.
Kotiin saavuttiin illalla 11 aikoihin ja alkoi tutustuminen talon asukkaisiin. Nimensä Urho muikaisesti pentu ei aristellu isoa saksanpaimenkoira Hassoa, ei kissoja, eikä uusia ihmisiä, vaan alkoi valloittamaan itselleen elintilaa (ts. ottamaan valtikkaa) heti ja samalla valloittamaan kaikkien sydämet.
Hasso meni aivan sekaisin, kuola vaan valui pitkin turpaa, kun se niin ihastui pentuun.
Nukkumaan meno hieman kesti, koska Urho oli nukkunut koko automatkan. Joskus sitten puolen yön jälkeen, iltapalan syötyään, alkoi yöpuulle asettuminen. Sohvalle olisi pitänyt mamman viereen nukkumaan, mutta ihmisäiti olikin aika lailla sitkeä ja laittoi pennun uudelleen ja uudelleen omaan koriinsa ja viimein pentu antoi periksi ja nukahti omaalle pedilleen.
Ja näin alkoi meidän yhteiselämämme.

Urakka valmis...

Nuorta verta kaivurin kopissa. Kuvassa Matin poika Juho ja meidän Severi.





Vielä on maisemoinnissa tekemistä. Mutta ensi kesänä nurmi jo vihertää ja tilaamani marja-aroniat kasvavat maisemoiden näkymää mukavasti.

Kyllä se käy, kun on ammattimiehet asialla

Ammomiehet työssään: Timo Liikanen ja Matti Väisänen asentamassa uutta jätevesijärjestelmäämme. Timo Liikanen urakoi ja Matti Väisänen oli koneen "puikoissa".

Imeytyskenttä valmis. Maata vain päälle ja siinä se sitten on.






Kyllä kävi näiltä miehiltä tämä homma. Täytyy ihan suositella. Urakoitsijan yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://kutemajarvi.knmss.net


Tässä Matti viimeistelee tulevan autokatoksen pohjaa. Kynäntarkkaa tekemistä. Ihmetyksen suuri aihe.

Kauhea kaatopaikka

Tässä on kuva, joka kertonee ihmisen piittaamattomuudesta omasta elinympäristöstään.
Tontillamme tapahtui tänä kesänä uuden jätevesijärjestelmän asennus ja samalla, saatuamme pihaan ison maansiirtokoneen, päätimme maisemoida vanhan navetan takana olleen "ryteikön". Asia on ollut tapetilla jo monta vuotta, mutta jäänyt tekemättä tarpeeksi suurta konetta odotellessa.
Tiesimme kyllä, että navetan taakse on aikaisemmat asukkaat heittäneet talousjätettä, mutta sen laajuus paljastui vasta kun alue raivattiin. Siellä oli siis kaikenlaista ihmisjätettä. Akkuja, särkynyttä lasia, muoviesineitä ja -pakkausmateriaalia, pattereita ja kaikenlaista muuta ongelmajätettä. Odotettavissa on siis iso puhdistusoperaatio. Muuta en voi sanoa, kuin että kerta kaikkiaan...

Ensimmäinen kesä ilman mopseja

Dooris pikkuinen nukkui pois omalla pedillään viime kesän loppupuolella. En ole pystynyt edes kirjoittamaan blogiin tästä asiasta, niin on ollut suru.
Nyt on Dooris Mattimopsin kanssa koirien taivaassa ja tuoksuu mansikoilta.
Minä niin toivoin, että Dooris saisi kuolla kotona ja niin siinä sitten kävikin. Ensin se alkoi oksentelemaan ja sitten lakkasi syömästä ja viimein juomasta. Pari vuorokautta siinä sitten meni, kun voimat loppuivat eräänä yönä ja Dooris kuoli.
En edes miettinyt eläinlääkärille menoa, koska se ei valittanut, eikä tuntunut olevan kivuissa. Heikkohan se oli viimeisen vuorokauden, tuskin pysyi jaloillaan. Sitten viimeiset tunnit se läähätti, tuliko lie ne kivut sitten viime metreillä.
Vielä pari päivää sitten kuulin mopsin kynsien rapinaa eteisestä kun istuin terassilla. Käännyin katsomaan, että sieltä se Dooris kohta tulee ulos aurinkoon lämmittelemään.

On välillä niin ikävä :(

Veeti Tapio

(Veeti haluaa istumaan, nyt heti)
Veeti on viikonloppuvierailulla mummolassa ihan itsekseen, ensimmäistä kertaa ilman äitiä/isiä. Hyvin on pärjätty, mitä nyt ämmi ei juuri nukkunut viime yönä, kun piti vahtia Veetin joka äännähdys ja käännähdys.
Tänään Veeti on nukkunut 4:n tunnin päikkärit ulkona ja syönyt kuin aikamies. Nyt hän kellottelee vatsansa päällä tyytyväisenä myhäillen. Ämmi sai kanssa nukkua päikkärit papan valvoessa pojan unia. Siinäkin piti vahtia itkuhälyttimen joka rasahdus. Mutta nyt jaksaa taas.
On tuo Vee vaan niin ihana poika ja kasvaa sellaista vauhtia, ettei ämmi kerkeä perässä kutomaan sopivaisia vaatteita. Tai no sopivaisia ja sopivaisia, sopivat ne nyt, mutta ei kauan. Olen kutonut kaksi potkupukua, hupparin ja hatun mallilla 6-9 kk. Nyt on vain niin, että liian pienellä mitalla. Täytyy ottaa seuraavaan tekeleeseen 6 kk:n marginaali :)
Syöttäminen on aika moista taiteilua. Veeti nimittäin haluaa itse syödä ja kädet ovat aina siellä, missä niiden ei missään tapauksessa tarvitsisi olla. Makuuasento on ihan myrkkyä ja istumaan on ihan pakko päästä ja jos ei pääse, niin siitä syntyy sanomista.
Eli kuten sanoin, ihana poika :)

Hidden Wells jatkuu

Seuraavaksi kolmioista ommellaan neliö ja uusi neliö.






Eri kolmioita yhdistettäessä saadaan kaksi erilaista neliötä....(tässä kuvassa on yhdenlaisia neliöitä)





...joita yhdistelemällä saadaan peitto....

Tilkkutyö Hidden Wells

Tässä mallissa saadaan näyttävää aikaiseksi helpolla.
Aloitetaan leikkaamalla 7 erivärisestä/-kuvioisesta kankaasta eri levyisiä kaitaleita.



Kaitaleet ommellaan yhteen....








....jonka jälkeen palasta leikataan ensin neliöitä ja sitten neliöt leikataan kolmioiksi.

Ojasssa

Turautinpa metsähallituksen puolelle tässä männäviikolla. Illalla 9:30 maissa olin tulossa kyläseuran johtokunnan kokouksesta ja auto lähti totaalisesti lapasesta. Seuraavaksi huomasin olevani syvällä ojassa. Vauhtia ei ollut paljon, joten mihinkään ei sattunut ja autokin vain säikähti.
Aamuun asti se siellä joutui olemaan, kunnes kiltti naapuri veti sen ojasta traktorillaan.
Kaikista eniten säikäytti se, että ei ollut kännyä mukana ja tiesin ettei meidän tiellä kulkenut enää autoja ja niin pimeää oli, että meinasi iskeä panique ja iskikin.
Eihän siinä auttanut muuta, kuin alkaa etsiä tietä sen pimeyden keskeltä, joka sitten löytyikin. Onneksi ei ollut pitkä matka kotipihaan, vaikka välillä se tuntui siltä.

Pakkasukon taideteokset

Veeti veitikka

Veeti on jo iso poika. Niin nopeasti menee aika. Nyt Veeti jo seurustelee herra pupun kanssa, naureskelee ja juttelee.

Maailman ihanin asia on lapsen ensi hymy, kun sen tavoittaa. Siinä sydän muuttuu velliksi.